Eeeei vittu.
Mokasin.
Koko päivän oon juossut aamusta asti kouluasioilla, tyäasioilla ja sit taas kouluasioilla.
Nälkä kurnimassa vatsassa ja jatkuva kiire=ultimaalinen vitutus.
Niinpä, kun illan viimeinen etappi oli mennä katsomaan eräitä näytelmätreenejä, ja treeneissä oli tarjolla, tantantaa, suklaata ja pähkinää, sorruin.
SORRUIN. Mitä, öö, kahden päivän jälkeen?
Okei, otin pari palaa suklaata.
Ja sitten kourallisen pähkinöitä.
Ja toisen kourallisen.
Kolmannen..?
Himaan päästyäni keitin teetä, ja söin isot ruissarit juustolla ja tonnikalalla.
Siis ei helvetti.
Miten voi stressata näin paljon ruuasta?
Jos sitä syö, kaduttaa.
Jos ei syö, vituttaa.
Haluaisin kaikin keinoin yrittää laihduttaa vlcd:llä, mutta kun se ei vaan sovi mulle. Minimaalisen stressinsietokyvyn omaavana jokapaikan höylänä duunin/koulujuttujen tekeminen on iso mahdottomuus kun miettii seuraavaa kellonaikaa milloin saa taas syödä.
Enpä tiedä, olisin niin halunnut että tää päivä olisi mennyt pelkillä nutrileteilla.
Viiden päivän nutrilett-alkustarttikin alkaa olla kohta ohi.
Täysi epäonnistuminen? Kun ei tässä kiireessä ehdi salillekaan.
Kiire, väsy, stressi, syömättömyys. Baaad bad combo.
Kaksi vaihtoehtoa.
Lopetan ruoasta stressaamisen ja liikun niin paljon kuin pystyn tavoittelemalla puhdasta hyvää oloa.
Tai, nipistän ihan oikeasti kaloreista ja toivon että kylläisyyden tunne pysyy, niinkuin vlcd:llä laihduttavat väittävät.
Terveellinen ja hidas tapa vai nopeampi ja ehkä innostavampi?
No, huomenna ainakin ehdin jumppaan ja vaikka koko illaksi salille. Siihen päälle jos pysyisi nutrileteissa. Eihän tässä ole mitään järkeä enää että koko ajan vaan morkkistelee.
Pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Ja ajatella isommalla tähtäimellä asioita.
Tänään kaloreita yhteensä noin 900, liikuntaa 0.
900 kaloria, ei se nyt ihan niin paha ole.
ja sortuminen? onneksi sekin tapahtui lähinnä pähkinöiden ja leivän kanssa, en sentään ahmminut kokonaista suklaakakkua naamariini.
Aamupaino 52,1, uujee.
Vinkkejä tasapainoiseen elämään?
tiistai 9. maaliskuuta 2010
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Aamupaino 52,2, IIIIK!
Nojoo, eli edellinen ihannetilanne olikin siis vain alkoholin ansiosta poistunutta nestettä.
No joo, oikeesti 200grammaa, big deal?
Tänään syöty:
-aamupala nutrilett suklaapirtelö 200kcal
- päivällinen nutrilett juustopasta, salaattia, pikkusen raejuustoa, puolikas tomaatti, puolikas ruisleipä yht 298ckal
- lounas nutrilett protskupatukka n. 200kcal
- iltapalaksi nutrilett tomaattiliemi plus vähän tomaattia ja raejuustoa, kananmunanvalkuainen JA yksi karpalolonkero...................... yht 313kcal.

Siis PERKELE, olin ystäväni keikalla ja vanhasta tottumuksesta tilasin tiskiltä karpalolonkeron. En vaan osannut tilata dieettikolaa, tai edes valkkarisoodaa..
Harmittaa, koska nosti kokonaiskalorimäärää huimasti. Ja ihan tyhjiä kaloreita kaikki.
No, sallittakoon se minulle, yleensä olisin nauttinut kaverin keikasta huomattavasti isommalla määrällä alkoholia. Nyt tulin kiltisti kotiin pupeltamaan kananmunanvalkuaista.
Sattuu muuten ihan kivasti mahaan, syönyt niin vähän tänään ja sitten heitetään vatsaan joku alkoholipitoinen juoma? Au au, stupid me.
Kokonaismäärä kuitenkin kaloreita 1026.
Vielä pitää nipistää. Huomenna voisi vetää pelkällä Nutriletilla.
Kävin tänään kyllä onneksi jumpassa.
Ensin 50min kahvakuulaa ja siihen päälle vielä core.
Olipa muuten ihan hullu kahvakuulajumppa, huomenna lihakset varmaan huutaa armoa.
Me likey :)
Ai niin! Ha ha. Yritin tänään ottaa jotain kokovartalokuvaa itsestäni mutta eipä siitä tullut yhtään mitään, plus näytin niin järkyttävältä että kieltäydyn ajattelemasta koko asiaa..
Valkoista löysää ruhoa löytyi. Toisaalta ajatus siitä että laittaisin tänne vartaloni pikku alusvaatteisillaan keikistelemään, ei houkuta sitten tippaakaan. Joten huonolaatuisia kroppakuvia täällä ei tulla näkemään. Helpotus kaikille :)
Mittoja voisin alkaa laittaa ylös, heti kun löydän mittanauhan... ehkäpä jo huomenna!
Hyvää yötä!

lauantai 6. maaliskuuta 2010
Startti
Aamupaino tasan 52. Siitä on hyvä aloittaa!
Tänään ei kuntoilua, pieni krapula ja koulujutut piti siitä huolen.
(viime yönä tuli tosin tanssittua ihan kunnolla, eh...)
Nutrilettpaketti avattiin tänään, JA, tämä on ensimmäinen darrainen lauantai piiiitkään pitkään aikaan, kun en ole ostanut pizzaa/herkkuja. Ja olen siitä NIIN ylpeä!
Yöllä frendikin meni snägärin kautta, minä en ostanut mitään.
Okei, aamulla oli pakko saada puuroa ja äsken vähän tuunasin Nutrilett-pastaa,
mutta muuten meno ihan ok.
Safkat:
- puuro soijajugulla ja marjoilla 106kcal
- nutrilett suklaapatukka 216kcal
- päivällinen Nutrilett tomaattipasta, lisukkeena vähän tonnikalaa, tomaattia ja rasvatonta raejuustoa, yht noin 335kcal
Tänään syöty siis yhteensä 657 kaloria, ja tarkoituksena olisi vielä syödä nutrilett jälkiruoka ja pirtelö. Yht siis kaloreita tulee 961, vajetta 959kcal.
Ekalle päivälle ihan ok määrä mielestäni. Ihan naurettavaa tosin kirjata ruokailut Kiloklubiin, kun kaikki pallukat siellä huutavat punaista. Ainoastaan kuidut-kohta vilkkuu tällä hetkellä keltaisena, puuron ansiosta.
Sehän nutriletissa vähän kuumottaakin, sen olemattomat terveysvaikutukset. Mä pyrin aina syömään terveellisesti, hyviä rasvoja, kasviksia ja kuitupitoista ruokaa paljon.
Nutrilett on vaan niin helppo. Tarkat kalorit ja helpot valinnat. Nälkäisenä helposti päätyy pähkäilemään liikaa ruokaa ja sitten päätymään helppoon valmisateriaan.
Starttipaketin kanssa ei tarvi laskea kaloreita erikseen, katson vain paketista ja merkkaan ylös.
No, mutta katsotaan nyt tämä viikko, Nutriletin tarkoitushan olikin antaa uutta spurttia kesäkuntotaistelulle.
Huomenna tiedossa toivottavasti urheilun täyteinen päivä! :)

torstai 4. maaliskuuta 2010
Nonnih!
Jälleen kerran yhden viinahuuruisen keskiviikon jälkeen aivan hirvittävien pizzamorkkisten saattelemana päätin että nyt tälle on tultava stoppi.
Olen nyt yrittänyt kuntoilla kuukauden ajan ja syödä terveellisesti, tuloksetta.
Tästä syytän armottomia mielitekoja ja sortumisia -etenkin viikonloppuisin.
Asiaa ei myöskään auta työskentely herkkuja pullollaan olevassa kahvilassa.
JOTEN, näin laihdutusblogien kultakautena päätin liittyä joukkoon iloiseen,
ja ehkä saada uutta pontta kesäkuntoon pääsemiselle tekemällä sen enemmän tai vähemmän julkisesti.
Tiedossa siis ruokapäiväkirjaa, mittoja ja kiloja, ja toivottavasti, toivottavasti ihan oikeita tuloksia. Blogi lähinnä itseäni varten, jotta voin konkreettisesti seurata edistymistäni.
Tällä hetkellä paino reilu 52kg, pituutta 160. BMI 20,3.
Olen siis täysin normaalipainoinen tyttö ja tarkoituksena olisikin nipistää tuo kaksi kiloa lopullisesti veke, mielellään kolme, ja sen jälkeen kiinteyttää, kiinteyttää, kiinteyttää.
Kolme kiloa ei tunnu paljolta mutta pienikokoisella ihmisellä se on aivan saaatanan tiukassa ja myöskin näkyy, etenkin kun tuntuu että kaikki ylimääräinen kerääntyy vatsan seudulle.
Tiedän, että minun ei tarvitsisi laihduttaa, mutta utopia täydellisestä vartalosta on mielessä niin vahvana, että tahdon kokeilla, mihin minun kroppani pystyy.
En tiedä onko suunnitelmassani mitään järkeä, mutta ajattelin saada vähän spurttia aloittamalla huomenna viikon kestävän nutrilett-kuurin ja katsoa miten ruoka sen jälkeen maistuu.
Nutriletin aikana huolehdin kuitenkin protskun saannista koska urheilen samalla.
Tiedän että fiksuinta olisi vain syödä kevyesti ja terveellisesti, mutta koska olen nyt kuukauden nitkuttanut tuloksetta, ja homma on alkanut niin sanotusti kyrsimään, tarvin uuden skarpin alun koko hommalle. Siksi myös tämä blogi.

Ai niin! Ja minusta sen verran että olen 23 vuotias naisenalku, asun Helsingissä ja opiskelen kulttuurialaa.
Se riittäköön :)

Nyt benin ja jerryn kimppuun, syön sen oikein hitaasti ja hartaasti, sillä huomenna: tervetuloa elämäni terveellisimmät kolme kuukautta!
- Selina

Viime yönä siis vedetty kännissä pizza josta tosin melkein puolet jäi syömättä ja lensi tänä aamuna roskiin. Darrassa näin ystävääni kahvilla ja yhteisen hetken kunniaksi ostimme daim-kakkua kermavaahdolla ja iiiisot kahvit. Sen lisäksi tänään syöty yksi waynesin salaatti, kevyt danone activia ja päärynä. Ai niin ja aamulla puuroa, ja hiilaripommista huolimatta siitä en muuten luovu (neljän viljan puuroa, mustikoita, banaania ja maustamatonta soijajugurttia, namm!). Lisäksi pakastimessa odottaa yksi pikku ben&jerry's jäde. Ostin sen darratärinässä. Nyt kaduttaa. Yksi herkkupäivä viikossa on mun mielestä ihan ok. Ainakin ollut. Mutta koska se ilmeisesti kumoaa koko viikon terveydet, saavat myös herkkupäivät loppua. En jaksa enää ruokamorkkiksia. En vaan jaksa. Avuksi otetaan Kiloklubi ja kasvava itsekuri.

Ai niin! Ja minusta sen verran että olen 23 vuotias naisenalku, asun Helsingissä ja opiskelen kulttuurialaa.
Se riittäköön :)

Nyt benin ja jerryn kimppuun, syön sen oikein hitaasti ja hartaasti, sillä huomenna: tervetuloa elämäni terveellisimmät kolme kuukautta!
- Selina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)